Työstän parhaillaan seuraavan sarjakuvani kuvakäsikirjoitusta. Kyseessä on eeppinen fantasiatarina. Tällä kertaa yritän pärjätä ilman Viljamia, joka on vastannut aiempien pitkien sarjakuvieni käsikirjoituksesta. Alla pari teaseria.
Avainsana-arkisto: Kuvakäsikirjoitus
Tästä se lähtee
Kesämökillä aloitin uuden sarjakuvan työstämisen, jota kutsutaan vielä tällä hetkellä työnimellä ”Velhon kaupunki”.
Sarjakuva kertoo pienen pojan ja hänen isänsä selviytymistarinan kaupunkia hallitsevan velhon ikeessä. Tarina toteutetaan maagisen realismin hengessä. Tämän enempää en vielä tässä vaiheessa tohdi paljastaa.
Tarinan käsikirjoittaa Viljami Vaskonen, jonka kanssa tein yhteistyötä jo Lintu mustasiiven parissa. Olemme viime viikkojen aikana käyneet yksityiskohtia läpi ja tarina alkaa hioutua valmiiksi niin, että olen voinut jo aloittaa kuvakäsikirjoituksen laatimisen.
Tästä siis lähdetään liikkeelle.